top of page

Saamelaisnuorten taidetapahtuma 2023 järjestettiin Inarissa, Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa 26.-27.4.2023.
Pääteema oli esittävät taiteet.  Toisena teemana oli saamelainen käsityö.
Taidetapahtuman juliste toteutettiin kollaasina, joka koostuu saamenluokkien piirroksista ja maalauksista.

SNTT-2023-juliste-KL.png

Saamelaisnuorten taidetapahtuma 2023 oli valtakunnallisen teeman mukaisesti monitaiteinen. Lavalla nähtiin ja kuultiin laulua, joikua, räppiä, tanssia ja teatteria sen eri muodoissaan. Kuopion valtakunnalliseen Nuori Kulttuuri Festivaaliin valittiin edustajaksi Utsjoen saamelaislukion teatteriesitys ´Seitsemän veljestä Utsjoelta´. Lisäksi palkittiin muitakin esityksiä eri ikäsarjoissa. Lavaesitysten ikäsarjat olivat 6-9-vuotiaat, 10-12-vuotiaat ja 13-20-vuotiaat. Esitysten asiantuntijoina raadissa toimivat Wimme Saari, Katja Gauriloff ja Heli Aikio.

Saamelaisen käsityön ikäsarjat olivat 6-12-vuotiaat ja 13-20-vuotiaat. Käsityösarjoissa palkitiin Anni-Frida Varsin sisnalaukku, Nils-Máhte Palton puukko ja Mággá Eriksenin sisnalaukku. Käsityön asiantuntijaraatina toimivat Yrjö Musta, Heini Wesslin ja Korinna Korsström-Magga. Saamelaisen käsityön sarjoihin tulleet työt olivat esillä tapahtuman ajan Sajoksen aulassa.

Saamelaisnuorten taidetapahtuman yhteydessä järjestettiin myös työpajoja. Saamelaismuseo Siida järjesti sarvilakkityöpajan ja toiminnallisen näyttelykierroksen. Sajoksessa puolestaan Saamelainen lastenkulttuurikeskus Mánnu ja Nuorisoneuvosto järjestivät yhteisöllisen ympäristöaiheisen työpajan ja Inarin kunnan nuorisotoimi järjesti pinssipajan. Lisäksi Nuorisokeskus Vasatokassa järjestettiin toiminnallinen disco. Käsityönäyttelyn vitriinit taidetapahtumalle lainasi Saamelaisalueen koulutuskeskus.

bottom of page